Viikko on taas vierähtänyt johonkin ja elämmekin kaikella tavalla jännittäviä ja odottavia aikoja, niistä kuulette sitten joskus myöhemmin enemmänkin  toivottavasti !

Kesä on tullut ja nyt pitäisi nauttia tästä lämmöstä ja siitepölyistä vaikka se välillä raivostuttaakin, allergikoilla on nyt tukkoiset olot ja heitä ei käy kateeksi. Voimia kaikille duhanenille, kyllä se kohta helpottaa! Yöpakkasiakin oli täällä etelässä viikonloppuna ja monilta paleltui kasvimaat ja kesäkukat. Harmillista !

Viikonloppu meillä vierähtikin perjantaina jo puolille öin kun olimme Johannan ja Riston autotallityömaalla sekä kasvien istutus talkoissa. Saimme entiseltä työkaveriltani ison peräkärryllisen erilaisia perennoja ja niiden istutuksessa vierähtikin koko sunnuntai. Nyt on Jossun kasvimaalla kasvamassa mm.  kurkkua, kesäkurpitsaa, erilaisia sipuleita, muutama mansikka jne. Mukavaa puuhaa tuo oli vaikka aika rankkaa.

Autotallirakennus ja trimmaustilakin ovat jo edistyneet aika pitkälle. Ulkokuori on saanut ympärilleen tuulensuojalevyt, peltikattohan tuli valmiiksi jo aikaisemmin, ikkunat ja ovet puuttuvat vielä sekä ulkolaudotus. Ulkolaudotuksen lautojen pitäisi ilmestyä paikalle tällä viikolla ja ikkunoita katsellaan josko jostain löytyisi edullisesti. Trimmaustilan ulko-ovi on jo olemassa ja autotallien ovet saavat vielä odottaa. Villotukset ja sisätilojen seinät taitavat olla vuorossa sitten ensi viikonloppuna.

Lauantai menikin sitten shoppaillessa Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Hyvinkäällä kävimme katsastamassa Annan kanssa autoa sillä olen vaihtamassa Renault Meganen pois. Uutta autoa jota olen ostamassa ei ollut Hämeenlinnassa, mutta Hyvinkäältä löytyi ja  piti käydä katsomassa/sovittamassa siihen koirahäkkiä sillä on aika oleellista, että koirat mahtuvat kulkemaan mukanani. No eihän tuo muoviboksi sinne mahtunut, mutta auton laitoin kuitenkin tilaukseen  Eiköhän noita uusia kuljetusbokseja saa sitten kaupasta ! Iltapäivä vierähtikin sitten serkun tytön lakkiaisissa.

Eilen maanantaina kävimme sitten Leevin kanssa eturauhasen kontrollissa. Kystia ei näkynyt ultrassa nytkään mikä on helpottava asia, mutta eturauhanen oli edelleen laajentunut, mutta jo kuitenkin n. 1 cm pienentynyt tässä vajaassa parissa viikossa. Eläinlääkäri sanoi, että mitään ihmeitä ei asialle ole tehtävissä, hormonipiikkejä voidaan antaa 3 kk:n välein tai laittaa hormoni implantti nahan alle ja sitten kivekset kutistuvat olemattomiin ja ne on helppo poistaa, mutta parhain ratkaisu kuitenkin koiran kannalta olisi kastraatio ja se kannattaisi tehdä mahdollisimman pian jos koiraa ei käytetä kuitenkaan jalostukseen. Päätimme sitten yhteistuumin perheen ja eläinlääkärin kanssa, että tähän toimenpiteeseen ryhdymme sillä en halua pumpata Leeviin mitään hormonia, koska kastraatio on edessä jossain vaiheessa kuitenkin, sillä hormonipiikki ei kauheasti ole tilannetta tämän menneen jo lähes kuukauden aikana helpottanut ja Leevi on ollut kovin masentunut ja alakuloinen, ei ollenkaan oma itsensä , joka johtuu nimenomaan hormoonista . Sovimme sitten eläinlääkärin kanssa, että Leevi operoidaan 17.6.2010 eli ensi viikon torstaina. Toivotaan, että kaikki menee hyvin eikä Kassu sitten taas reagoi herkkänä siihen, kun Leevi on kipeä.

Pojilla oli herkkupäivä lauantaina ja saivat isot naudan korvat syötävikseen. Voi sitä iloa kun jyystivät korvia ja saivat toden teolla kaluta eivätkä saaneet mitään niistä irti. Possunkorvia en halua niille antaa kun niistä lähtee niin pieniä teräviä paloja kokoajan ja kakovat niitä sitten ja sotku on aikamoinen.

Kassu se kävi sitten varkaissa mammam työhuoneessa. Koirat tietävät, että sinne ei ole mitään asiaa, mutta jossain vaiheessa Kassu oli sinne livahtanut ja löytänyt roskiksen vierestä ison tyhjän paperirullan. Ihmettelin kun kuului ihmeellistä kolinaa ollessani keittiössä ja kun menin katsomaan niin Kassu yritti terassin ovesta ulos iso tyhjä paperirulla suussaan kun ovi oli vain vähän raollaan. Pojat kun ovat aivan himoja mm. tyhjiin wc paperirulliin ja voi sitä hullaannusta kun tämä rulla olikin moninkertaisesti isompi

"Varas" jäi kiinni ja on niin korvat luimussa kun tietää tehneensä tuhmia...