Ah, niin ihana toukokuu. Linnut visertävät heti aamusta, kaste valtaa nurmikon, luonto ja kaikki pienet ötökätkin ovat heränneet. Poikien mielestä on kivaa, kun kastemadot nousevat nurmikolle ja sitten niiden päälle pitää mennä kierimään ja hankaamaan omaa selkäänsä :) Mitähän sekin tarkoittaa? Nyt saa myös sydänsyrjällään pelätä ampiaisia, meillä kun meinasi käydä köpelösti Jossun Lakin kanssa viime kesänä kun oli hoidossa ja amppari pisti kuonoon. Laki meni tajuttomaksi ja aivan shokkiin. Kyllä oli pitkää odottamista ennen kuin kyytabletti alkoi vaikuttamaan (n.30 min). Meillä on nyt luumupuu täynnä kukkia ja poikia tietysti kovasti kiinnostaa ampparien pörinä puun ympärillä. Pitää toivoa etteivät saa pistoksia. Tälle päivälle on luvattu yli 20 lämmintä ja nurmikin olisi jo leikkausta vaille. Huomiselle äitienpäivälle luvattiin jopa +23 astetta. Viime vuonna äitienpäivää vietettiinkin Turengissa ryhmänäyttelyssä ja Leevi sai ensimmäisen erinsä. Huomiselle olisi hiukan ajatuksissa meno mätsäriin, joka järjestetään Hämeenlinnassa, mutta saa nähdä mennäänkö. Tänään olisi myös Rengossa mätsäri, mutta ei sitä kaikkiin ehdi millään kun kotityötkin pitää tehdä. Myös ensi viikolla on mätsäri Hämeenlinnassa, mutta taidetaanpa silloin olla vaunuilemassa. Tässä eilisiä kuvia pojista, joilla oli vauhti taas päällä koko illan.

 

Tässä se niin kiinnostava luumupuu amppareineen

1542256.jpg

 

1542238.jpg

 

1542255.jpg

 

1542243.jpg

 

1542244.jpg