Iltapäivällä se valoilmiö ilmestyi ja saimme myöskin vähän toivoa Kassun suhteen. Kassu nesteytettiin tänään nahan alle ja sai pahoinvointilääkkeen sekä antibiootin piikkinä. Kova nälkä oli aamupäivällä, mutta vielä pahoinvointilääkkeen jälkeenkin yritti oksentaa antepsit ulos, mutta mitään ei kuitenkaan tullut. Mikään ruoka ei maistunut vaikka nälkä selvästi oli. Keitin illalla puuroriisiä ja seitä. Anna sai sitten kuuden maissa menemään energistä erikoisruokaa pari teelusikallista sekä vähän riisiä. Katsottiin, että alkaako oksentamaan tms. mutta kaikki pysyi sisällä. Nyt illemmalla annettiin uudestaan riisiä ja kalaa, vielä ei ainakaa ole tullut ulos ja häntäkin jo heiluu ja jaksetaan komentaa. Toivotaan, että tämä suurin huoli ja murhe olisi nyt ohi ja toipuminen käynnistyisi ja vatsa saataisiin rauhoittumaan. Väsynyt poika on joka on aivan selviö tuollaisen jälkeen, mutta toivotaan, että antibiootti alkaisi nyt tehoamaan jne.

Näin väsynyt Kassu oli aamupäivällä ja haki turvaa minun työhuoneeni ovelta...

1244661941_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alpo kävi tänään moikkaamassa minua ja Annaa täällä meidän pihalla. Alpo oli niin loukkaantunut minulle, että ei heiluttanut yhtään häntää eikä ottanut minkäänlaista katsekontaktia vaan käänsi päänsä alas kun yritin jutella sille. Vaikeaa Itku ja harmillista se on meillekin kun Alpo ehti asua täällä jo niin kauan ja nyt kävi näin, että ei ehkä enää palaakaan meille. Onneksi Alpo on kuitenkin lähellä ja tapaamme usein.

Tässä tulee nyt sitten "kasvattajamammalle" kaipaamiaan kuvia meidän kovasti vankistuneesta Leevi pojasta. Leevissä on tapahtunut aikamoinen muodonmuutos viimeisten kuukausien aikana Nauru Tosin kuvat vääristävät jonkin verran eikä niissä näytä ollenkaan niin tanakalta kuin livenä... Kylkiluut kuitenkin vielä tuntuvat erinomaisesti eli läskiä ei Leevistä saa tekemälläkään Päättämätön

1244662898_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244662031_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244662112_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Niin ja ettei vain kävisi tämä elämä liian tylsäksi niin ilmeisesti viime yönä muutaman tunnin yöunen aikaan olen purrut hampaita niin paljon yhteen, että tuo viheliäinen tilapäispaikka tuossa taannoin särkeneessä hampaassa on saanut vähän siipeensä ja nyt tuntuu tosi ikävältä hampaassa, ilmeisesti paikka on irtoamassa ja falskaa jostain päin tai sitten juurelle on kehittymässä tulehdus. Ei kun aamulla soitto sitten hammaslääkäriin...