Tänään on paistanutkin aurinko lähes koko päivän ja pojat ovat nauttineet täysin rinnoin aitauksessaan. Viikonloppuna ei sitten ollut mitään ihmeellistä tapahtunutkaan kun mamma oli koulutuksessa. No herkkuja tietysti oli syöty ja luuhunkin oli Kassu meinannut tukehtua, mutta ei sen kummempaa, ahne kun on :) Nyt loppuviikkoa kohti kun mennään niin mammaa alkaa jänskättään. Sunnuntaina on Kassun ensimmäinen virallinen näyttely Jyväskylässä. Leevihän on konkari jo näyttelytouhussa, mutta Kassua mamma vähän jännittää, kun harjoituksissa käy aina maahan vain makaamaan ja luimii mammalle. Torstaina Jossu tulee tekemään näyttelytrimmin Leeville ja perjantaina on sitten Kassun vuoro, saa nähdä saadaanko Kassusta snautserin näköistä kun on niin pitkässä karvassa. No varmaankin sitten sunnuntain jälkeen heti nypitään karva pois mikäli lähtee, että päästäisiin kesäkuussa taas uudelleen näyttelyyn. Kassusta kun ei ole kertaakaa tullut kaljua niin ei tiedetä kuinka kauan uuden karvan tulo kestää. Loppuviikko blogin osalta siis ilmeisenkin rauhallinen, mutta sitten jo sunnuntaina tai viimeistään maanantaina pääsette lukemaan miten meille on siellä käynyt. Kiva nähdä kasvattajia ja muitakin tuttuja siellä Jyväskylässä. Pitäkäähän peukkuja meille pystyssä, että kehässä osataan käyttäytyä.

 

Leevi nauttimassa kevään säästä

1467922.jpg

Mamma, en minä Kassu ole luuta kukkapenkkiin jemmaamassa en....

1467931.jpg