Aikaahan on taas sitten vierähtänyt viime päivityksestä ja kaikenlaista kivaa on tapahtunut. Ilmat ovat suosineet lämmöllä vaikka vielä kovia yöpakkasiakin on ollut ja tulee olemaankin jos sääennustajiin on uskomista.

Viime viikonloppu menikin mökkeillessä todella upeassa säässä. Ensi töikseen piti tietysti perjantaina siivoilla sillä kovalla pakkasella hiiri oli päässyt liesituulettimen kautta pirttiin. Onneksi mitään isompaa tuhoa ei oltu tehty ja hiirulainen oli kuollut janoon syötyään ensin krassin siemenistä itsensä tainnoksiin. Onneksi aloin ensin imuroimaan ennen kuin koiria otettiin sisälle sillä tämä hiirulainen makaili ruokapöydän alla ja arvatkaapa vain olisiko se joutunut jonkun koirista suuhun ennen kuin oltaisiin edes tajuttu.

Koirat olivat innoissaan mökkeilystä vaikka lunta oli niin paljon, että upposivat joka puolella aina sujuvasti hankeen ja töitä sai tehdä sieltä pois päästäkseen. Jäälle ei ollut mitään asiaa muuta kuin avannon tekoon, että saunavettä sai sieltä kannettua, muuten sitten upposikin sujuvasti lumen ja jään sekaan aina haarojaan myöten. En tiedä olisiko lumikengillä onnistunut pysymään "pinnalla".

Aurinko ja kova tuuli olivat seuranamme, kun lauantaina ja sunnuntaina ulkoilimme metsäteitä pitkin koirien kanssa oikein urakalla. Koirat selvästi nauttivat suunnattomasti mökillä olostaan ja olihan se Maisan ensimmäinen mökkeily viikonloppu yöpymisineen Iso-Roineen rannalla. Maisa pysyi mallikelposesti tällä kertaa vapaanakin eikä karannut kuten aikaisemmin talvella. Linnutkin olivat saapuneet jo pesäpuuhiin ja pönttöjä siivosivat kovasti ja visertelivät, selväsi kevättä nillä oli rinnassa.

Jossu ja Ristokin poikkesi mökillä koiralauman kanssa saunomassa ja voi kuinka heidän koirillaankin oli lystiä mielenkiintoisine hajuineen. Maisaa tietysti Veeti ja Alpo poikien piti kovasti kurmuuttaa, mutta Maisapa ei pienistä antanut periksi, tulipa sieltä välillä täpäkästi hammastakin jos liian tunkeilevaksi yritettiin.

Muutamia kuviakin tuli otettua, mutta niitä lisäillään sitten paremmalla ajalla, jos kone ei temppuile.

Sunnuntaina sitten kun pääsimme kotiin niin päätin vielä alkaa trimmaamaan Leeviä jonka karva oli jo siinä vaiheessa, että niitä oli jo ruokapöydässäkin näitä mustia karkeita karvoja. Lähes puhaltamallahan tuo karkea karva lähti pois ja Leevinkin olo hiukan keveni. Samalla siistin pohjavillaveitsellä ja kivellä Maisaa jolla pikkuhiljaa alkaa tulemaan karkeeta karvaa villan alta eli kovasti on hidasta kun on karkeaa. Maisaa on ilmoitettu nyt keväälle ensimmäisiin näyttelyihin ja ikäähän tytöllä tulee parin viikon päästä jo vuosi, kyllä se aika rientää. Kassu odottaa karvan alas ottamista myöskin joten varmaankin viikonloppuna voisi olla aika ajankohtaista ellei sitten edelle mene Annan huoneen tapetointi sillä neiti itse lomailee Mikkonsa kanssa Teneriffalla