Niinkun jo aikaisemmin kerroin Leevin jalasta niin mitään ihmeempää ei siinä ole näkynyt kynnen muutosta lukuunottamatta. Eilen illalla sitten isäntä alkoi ihmettelemään, että mitä se Leevi oikein touhuaa, nuoli yks kaks aivan vimmatusti jalkaansa ja Kassu siinä myöskin mukana hoitamassa. Sitten taas alettiin tutkimaan ja syy selvisi. Nyt oli se ulomman varpaan kynsi sitten mennyt aivan keskelta poikki ja roikkui ytimen varassa. Verta ei tullut tippaakaan. Ei muuta kun soitto omalle eläinhoitajalle kun oli vielä iltavuorossa töissä. Eläinlääkärin ohjeen mukaan pitäisi sitten vain kylmästi saksilla leikata se irti ja verta voi kuulema tulla, puhdistaa hyvin, paketoida ja tulla sitten sillä varatulla ajalla näyttämään.

Töiden jälkeen oma eläinhoitaja sitten saapui vielä jalkaa katsomaan ja aloimme "operoida". Ydin oli jo tunnin aikana alkanut supistumaan ja se oli helppo nappasta poikki. Sitten trimmikoneella varpaan ympäriltä kaikki karvat pois, suikuttelu, desifiointi, föönillä kuivaus ja jalka pakettiin. Lisäksi sai piikkinä niskaansa antibioottia ja yhden kiputabletin. Operaatio sujui loistavasti eikä Leevi inahtanutkaan koko toimenpiteen aikana. On pojalla vain valtava kipukynnys.

Tänään sitten lääkäriin joka katsoi varpaan ja sanoi, että on alkanut jo hiukan märkimään ja määräsi 10 päivän lääkekuurin joka aloitetaan huomena. Tänään sai vielä niskaan antibioottipiikin. Nyt tassua huuhdotaan 2 kertaa päivässä käden lämpöisellä vedellä, pitäisi olla paljon ilmavasti ilman sidettä ja jos ei mene ohitse niin sitten varpaankynsi pitää kokonaan poistaa nukutuksessa. Toivotaan, että lähtisi siitä nyt paranemaan. Sitten el kävi kaikki kynnet läpi ja teki saman havainnon kun minäkin ensimmäisen kerran loppukesästä, että kynnet jännästi liuskottuvat poikittain, ei aivan kaikki mutta osa. Toivoi ettei olisi mitään kynsisairautta, koska ne ovat hankalia hoitaa. Nyt tilannetta seurataan ja syömme kuurin pii-pettiä joka auttaa usein kynsivaivoihin.

Nyt Leevillä pitää pitää kauluria ettei pääse nuolemaan jalkaa ja mahdollisimman paljon ilman sidettä jotta saa ilmaa. Ongelmana vain on se, että Kassu haluaa hoitaa veikkaa ja nuolee sitten salaa aina Leevin tassua, kun silmä meiltä välttää. Yritämme kuitenkin kotona ollessamme olla ilman kauluria valvonnan alaisena, ulkona pitää jalassa olla muovipussi ja varmaan yöksi laitamme siihen siteen, koska kaulurin kanssa on vaikea nukkua ja törmäilee pimeässä.

Leevi ja pönttö

2062199.jpg