Pojilla onkin ollut menoa ja meininkiä viikolla, tuntuu että taitaa olla kevättä munaskuissa molemmilla. Aurinkoa ja vettä ollaan saatu tasaisesti, mutta tuhkapilviä ei mielestäni tällä seudulla ole näkynyt   Maanantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kannoin trimmipöydän terassille. Ilokseni huomasin, että nyt Leevin turkkia voisi alkaa rullaamaan, nypin pitkät karvat pois sekä pohjavillaa ja sieltähän tuli karkea, lyhyt musta karva mukavasti alta. Nyt se vaan vaatii sitten parin viikon välein sitä aina pitkän poistamista, mutta kokeillaan. Kassukin pääsi siistittäväksi eikä tällä kertaa tullut tappeluakaan mamman huomiosta.

Terassiulvontaa, hei kaikki naapurin nartut, täällä olisi pari mukavaa poikaa...

Tässä pojat uuden Saarenmaan tuliaislelun kanssa...

Tänään olimme sitten Lammilla kevään ensimmäisessä mätsärissä. Väkeä ja koiria oli ihan mukavasti, mutta ei kuitenkaan ihan tungokseen asti. Vähän jäi mietityttämään järjestäjien ja kehien toiminta, mutta tapoja on niin paljon sillä ei kai mitään ihan virallisia ohjeita niistä kai ole, vai onko, kertokaa te viisaammat...

Meidän Leevihän pienenä (9kk) oli varsinaisessa näyttelyssä Jossun ja Riston kanssa, kun me olimme reissussa. Leevi tekikin siellä sitten tempun terävän ja pelkäsi tuomaria sekä sen epävarmoja liikkeitä (halvaus) sillä seurauksella, että ihan ilman mitään varoittamatta kun tuomari tuli kohti niin yritti napata. No tästä hyvästä tietysti tuli ei voida arvostella nauha. Sen jälkeen ei kukaan ole halunnut Leeviä esittää ja niinpä olen itse käynyt sen kanssa sitten kehissä. Nyt viikolla aloin kuitenkin houkutella Annaa Leevin kanssa mätsäriin, kun minä itse veisin Kassun tai sai valita myös Kassunkin, mutta ehdottomasti halusi Leevin. Niinpä meillä oli jännä aamu kun lähdimme Lammille poikien kanssa. Ilma oli upea, pilvetön taivas mutta kirpakka tuuli. Haukku raikui kun pojat alkoivat tutustumaan mätsäripaikkaan. On se vain jännää huomata kuinka jotkut rodut saavat aggressiivisia käyttäytymisiä aikaiseksi käppänöitä kohtaan ja toki päin vastoinkin. No tilanne rauhoittui kuitenkin hetkessä ja käyttäydyttyäkin osattiin.

Ensin pienissä koirissa oli esillä Kassu mamman kanssa parinaan karkeakarvainen mäyräkoira. Kassu sai punaisen, mutta yllättävästi vähän kurisi pöydällä tuomarin katsoessa hampaita ja se ei ole kyllä Kassun tapaista  Sitten seuraavana olikin Leevin ja Annan vuoro, heillä oli parina pieni valkoinen koira, mutta en ole kyllä varma sen rodusta sillä muistutti toisaalta jotain pystykorvaa, mutta myöskin kooltaan ja olemukseltaan pitkäkarvaista chihuahua, no joka tapauksessa Leevi sai myöskin punaisen  ja Anna esitti sen upeasti ! Lopulta Anna ja Leevi voittivat kaikki pienet koirat ollen pienien koirien PUN 1. BIS-kehässä ei kuitenkaan menestystä enää riittänyt, mutta kokemusta senkin edestä kun vuoron perään 4 eri tuomaria tuli Leeviä kopeloimaan ja katsomaan hampaita ym.

Punaisten kehässä veljekset olivat sitten peräkkäin...

Upeeta, mahtavaa, parivaljakon ensi esiintyminen yhdessä PUN 1 eli voittivat kaikki pienet koirat

ONNITTELUT ANNA JA LEEVI