Uskomatonta kuinka nämä päivät ja viikot vierivät, ensi viikolla jo Juhannus ! Viikko meni siinä vielä Barskin kesäpäiviä muistellessa ja hymy levisi välillä naamalle varsinkin kuvia eteenpäin laittaessa. Innolla odottelen myös Hennan ja Henkan kuvia, josko sieltä jotain kivaa myöskin löytyisi :)

Täällä etelässäkin on viime viikko ollut tosi kylmä, rakeita satanut, kovasti tuullut ja jopa pientä yöpakkastakin on sateesta huolimatta ollut. Tänään oli jo vähän lämpöisempi päivä ja Forssan näyttelyssäkin pärjäsi ihan lyhythihaisella paidalla. Nyt taas on täysin pilvessä ja pientä vesipisaraa ilmassa. Forssan tuloksia näyttelyosiossa.

Mitään kummempaa ei menneellä viikolla tapahtunut, alkuviikko meni toipuessa univelasta ja pojatkin olivat kovasti väsyneitä. Metsälenkillä on käyty irroittelemassa, karvaa korjailtu ja töitä paiskittu. Vielä kolme viikkoa ja alkaa kesäloma. No ensimmäinen viikko menee sujuvasti opiskelun merkeissä lopputyön saattamisessa loppuun. Seuraava viikko onkin sitten tarkoitus lomailla mahdollisesti Itäsuomessa vaunulla ja viimeinen lomaviikkoni sitten osittain Saarenmaalla.

Tänä iltana pojat lähtevät taas sitten reissuun ja matkan pää on Lammi:) Voi kun tietäisivät mihin taas pääsevät niin eivät noin rauhallisesti kyllä nukkuisivat. Saattaa olla alkuviikosta taas Lammin tarinaa blogissa, jos siellä vaikka ilveksiä jahdataan tms. Niin ja onhan pojille tulossa huomenna ehkä muutenkin taas kivaa, kun saavat ilmeisesti uuden koirakaverin:) Rusina ja Ilona kun ilmeisesti saavat tänään joukkoihinsa vahvistusta, uutta pentua ollaan juuri katsomassa ja saa nähdä jääkö se heti matkaan, iän puolesta se ainakin olisi mahdollista. Nimeäkään emme vielä tiedä, ehkä siitäkin kuulemma lisää alku viikosta.

1644639.jpg

Kassu Forssassa (toisena)

1644650.jpg

Kassu odottelee vuoroaan pöydälle pääsyyn