Meidän perhe lisääntyi viime viikolla käppänäuros LassillaSilmänisku Pojat eivät meinanneet jättää tätä veijaria rauhaa sitten ollenkaan. Sen verran arvokas tämä pikkumies on ettei sitä nyt ihan anneta retuuttaa, mutta haistella kyllä saa...

Kiitos Jonna tästä upeasta työstä !

kuva: Jonna Löytynoja

kuva: Jonna Löytynoja

Sunnuntaina kävimme sitten Kassun kanssa Lahden ryhmänäyttelyssä ja tulipa pitkä päivä kun kehät olivat myöhässä toista tuntia. Siinä vaiheessa kun olisi jo pitänyt lähes alkaa isot kehät niin meni vasta m-h nartut ja jäljellä oli siis vielä pippurit ja valkoiset. En onneksi kuitenkaan vetänyt kumoon kehässä vaikka välillä päässä vähän liirasikin, huomenna pääsen sitten niskan käsittelyyn ja saa nähdä helpottaako tämä huimaus.

Kassu oli kasvanut sen verran isoksi pojaksi, että taisi jo ymmärtää ainakin vähän, että mitä siellä kehässä pitää tehdä. Paljon on harjoitusta vielä edessä mm. seisomisessa vapaasti jne. Pitkästä päivästä huolimatta olen erittäin tyytyväinen tulokseen NUO ERI 3, NUK 3 ja arvosteluun jonka voi lukea näytelmät osiosta. Kiitos kaikille kehän reunalla seurasta ja erityisesti

Kiitos kuvista Eeva, Jimmy ja Jonna !

kuva: Jonna Löytynoja

kuva: Jonna Löytynoja

Leevilläkin oli mukava päivä isännän kanssa mökillä puiden haku reissussa. Jälkiä oli taas tontille jätetty ja oli nauttinut suunnattomasti saamastaan huomiosta ollen yksin reissussa. Sen verran mustasukkainen Leevi oli kuitenkin Kassulle, että pojalle piti heti antaa vähän höykytystä kun me tulimme kotiin ja mammalle piti tietysti mököttää koko ilta.

Tänään maanantaina olemmekin jo aamutuimaan saaneet taas lisää vahvistusta joukkoomme ja Pihkatassun Alpo tuli meille hoitoon ja poikia ilostuttamaan. Tosin meidän aamu-uniset pojat eivät ole oikein vielä syttyneet tästä vilkkaasta veijarista joka ei anna heidän nukkuaTukittu

Ehkä jaksan päivän mittaa kuvata heidän tekemisiään ja niitä saatatte sitten nähdä huomena.