Niin se vain vierähti tuo viikonloppukin tuossa kuin leppäselle kelkalla vanhankansan sanontaa lainatakseni. Olen joskus miettinyt tuota sanontaa ja tullut siihen tulokseen, että ennen vanhaan puukelkat tehtiin siis leppäpuusta ja ilmeisesti niiden luisto talvikeleillä oli valtaisa. No nyt mentiin hiukan pois raiteiltaan, mutta eihän se ole ensimmäinen eikä viimeinenkään kerta

Tosiaan perjantaina tein lyhyen työpäivän ja sain vähän hoitoa itsekin. Sitten kiireesti kaupoille rankkasateessa, vähän raksatarvikkeiden tilausta (pihavaloja), ruokaa jne. Vettä satoi niin kaatamalla, että mitkään rännit, vesikaivot ym. eivät sitä ehtineet vetämään vaan kaikki paikat kerrassaan lainehti vedestä. Mielenkiintoisia nämä rankkasateet !

Sitten ostosreissun jälkeen kiireellään raksalle. Olohuoneen seinien tapetointi odotti ja niinpä pääsimme alkuhankaluuksien jälkeen Annan kanssa vauhtiin. Jossu kun tuli iltavuorosta raksalle niin yli puoliseinää oli valmiina. Lauantaina sitten jatkoimme ja yhden seinän tapetoinnin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että tuota toista seinää ei vedetäkään samalla tapetilla, koska tulisi liian levotonta. Ei kun tapettikaupoille ja siinä samassa mukaan jäi muutama pihalle tuleva taimikin   No lauantaina sitten iltapäivällä vielä luumuja kerämään ja Jossun toiveesta kokeilin tehdä niistä luumuvispipuuroa, nam... hyväähän siitä tuli. Puuron keiton ja vispauksen jälkeen päätin alkaa vielä siistimään Leeviä, jonka karva olisi väliputsinkia vaille ja korvalehtien karvojen kasvatus oli edennyt nyt siihen pisteeseen, että ne lähtisivät hyvin irti. Ei kun ihanaan auringonpaisteeseen terassille ja tarvikkeet mukaan. Isäntä keräili edelleen luumuja sillä niitähän meiltä nyt on löytynyt useamman ämpärillisen verran.

Leevin trimmaus oli taas niin mukavaa, kun näki käsiensä jäljen, pohjavillahörhön alta paljastui upea musta karkea karva, korvalehdet lähtivät täysin nakuiksi ja ovat aika hauskan näköiset. Siinä viimeisiä karvoja vielä pyllystä ja kaulasta ajaessani saapui Jossu meille hakemaan sitä toivomaansa puuroa, joka oli jo ehtinyt jäähtyä. Sain vähän apua siinä sitten "aran" paikan ajelussa ja homma tuli valmiiksi. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut siitä kuinka meidän pojat ovat hassuja sen suhteen, että kun toista pitelet trimmipöydällä niin on toisenkin heti päästävä sinne tasapuolisuuden nimissä vaikka ei mitään ihmettä tehtäisiinkään. No Jossu kysyi, että saako hän nostaa Leevin alas pöydältä ja sanoi, että laske vaan. Leevi meni alas ja siinä samassa Kassu hyökkäsi raivokkaasti Leevin päälle, kun on niin mustasukkainen minusta. Kävi kova rähäys ja rääkäisin, että loppu. Siinä vaiheessa pojilla oli jo täysi tappelu vauhdissa ja Leevi johtajana tietysti sitä mieltä, että kuulehan pikkuveikka sinä et ala kukkoilemaan ja kävi hampaineen Kassun päälle ja ensin näytti siltä, että nyt käy pahasti. Kassu alkoi kiljumaan, mutta ei meinannut antaa periksi. Meidän oli Jossun kanssa mentävä väliin eikä onneksi käynyt kuinkaan, ehkä ääni oli kovempi kuin voima, mutta toisissaan olivat hampaineen kiinni sitten ensimmäistä kertaa tällä tavalla. Kassu alistui ja koko illan oli aivan nolona, kiersi Leevin kaukaa kunnioittaen ja näytti tietävänsä oman tonttinsa. Nyt saa sitten jatkossa olla vain aika tarkkana ettei vastaavaa tapahdu, mutta aika mielenkiintoista Kassulta, joka on kaikkien kaveri eikä haasta riitaa ym. Mustasukkaisuus saa näköjään aikaan vaikka mitä, mutta niinhän se on meillä ihmisilläkin

Sunnuntaina olin sitten Kassun kanssa toko-kurssilla ja siinä kävikin niin, että emäntä laitettiin koulutukseen... Tokotreenejen aikana alkoi taas rankkasade ja ukkonen jysähteli aika mukavasti. No arvaahan sen, että Kassu joka inhoaa vettä ei ollut kovasti yhteistyökykyinen eikä istuminen ja maahanmeno tuntunut oikein mielekkäältä. Minä sen sijaan sain sapiskaa siitä, että en ole tarpeeksi koiraa innostava ja olen hidas  No saa nähdä miten tässä tulee käymään, ei muuta kuin treenaamaan nopeutta.

 

.